Varainsiirtoveron muutoksen vaikutus asuntomarkkinaan
26.10.2023
Mitä on odotettavissa tulevaisuuden asuntomarkkinoilla?

Asuntomarkkinat ovat aina kiinnostaneet suurta osaa suomalaisista. Markkinan tilanteeseen vaikuttavat monet eri tekijät. Tällä hetkellä asuntomarkkinat elävät mielenkiintoista aikaa. Ajankohtaisimpana on varainsiirtoveron muutos, joka tulee ensi vuonna vaikuttamaan asunnosta haaveilevan päätöksiin.

Katsaus asuntomarkkinatilanteeseen

Suomen asuntomarkkinat ovat olleet viime vuosina vaihtelevassa tilanteessa. Kaupunkien kasvu on luonut kysyntää asunnoille erityisesti kasvukeskuksissa, kuten pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Koronapandemian aikana asuntojen hinnat ovat ensin nousseet jyrkästi ja myyntiaika lyhentynyt, jonka jälkeen on koettu toinen ääripää eli asuntokaupan hidastuminen. Tässä ääripäässä vaikutti esimerkiksi äkisti noussut korkotaso.

Vuosien 2020–2022 aikana edellä mainittu pandemia muutti ihmisten asumistarpeita. Monet hakeutuivat maaseudulle tai suosivat suurempia asuntoja etätyöskentelyn mahdollistamiseksi. Tämä loi uutta kysyntää erilaisille asunnoille ja vaikutti positiivisesti asuntojen hintoihin ja tarjontaan. Lisäksi matala korkotaso, kaupungistuminen sekä hyvä taloustilanne vauhdittivat asuntokauppaa.
Vuonna 2022 koettiin dramaattinen muutos asuntomarkkinoilla, kun korkotason äkillinen nousu, Ukrainan sota sekä muuttunut taloustilanne alkoivat näkyä kuluttajien ostopäätöksissä. Asuntojen kysyntä väheni huomattavasti, joka taas vaikutti asuntojen hintakehitykseen negatiivisesti ja pidensi myyntiaikoja.

Mikä on varainsiirtovero & miten se muuttuu?

Varainsiirtovero on veromuoto, joka koskee kiinteistöjen ja asuntojen kauppaa. Tämä vero on tärkeä osa valtion verotuloja ja voi vaikuttaa merkittävästi asunnonostajien päätöksiin. Viime aikoina Suomessa on tehty muutoksia varainsiirtoveroon, joiden vaikutus alkaa näkymään asuntomarkkinoilla.

Nykyisin varainsiirtovero on asunto-osakkeissa 2 % ja kiinteistöissä 4 %. Hallitus on esittänyt 12.10.2023, että varainsiirtovero laskisi siten, että asunto-osakkeissa se olisi 1,5 % ja kiinteistöissä 3 %. Muutosten on tarkoitus astua voimaan 01.01.2024, mutta jo 12.10.2023 jälkeen tehtyihin asuntokauppoihin saisi alennuksen verosta siten, että se hyvitettäisiin jälkikäteen asunnon ostajalle. Näin ollen muuttunut varainsiirtovero ei pysäyttäisi asuntokauppaa hetkellisesti.

Suurimmat muutokset koskevat ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapautta. Varainsiirtoverovapaus tehtiin aikanaan helpottaakseen nuorten ensiasunnon ostajien mahdollisuuksia päästä kiinni omaan ensimmäiseen asuntoon. Nyt varainsiirtovapaus ollaan poistamassa, jotta saadaan paikattua varainsiirtoveron alentamisesta aiheutuvia veromenetyksiä. Muutos astuisi voimaan 01.01.2024, eli verovapauden saa vielä vuoden 2023 aikana tehtyihin asuntokauppoihin. Tämä on näkynyt jo asuntomarkkinoilla, kun ensiasunnon ostajat ovat olleet aktiivisempia kuin aikaisemmin.

Mitä voidaan odottaa tulevilta kuukausilta?

Asuntomarkkinatilanne on tällä hetkellä monimutkainen. Perheasunnoissa hinnat ovat pysyneet yllättävän vakaina, kun taas pienemmissä asunnoissa hinnat ovat laskeneet muun muassa sijoittajien poistuttua markkinoilta.
Tulevat toimenpiteet varainsiirtoveron osalta ovat osa hallituksen tavoitetta vauhdittaa asuntomarkkinoita. Alennettu varainsiirtovero on positiivinen asia, joten nähtäväksi jää, kuinka paljon se vaikuttaa asuntokauppaan.
Kaiken kaikkiaan asuntomarkkinatilanne ja varainsiirtoveron muutokset vaikuttavat suoraan monien suomalaisten elämään ja talouteen. Tilannetta on tärkeää seurata ja ymmärtää, jos harkitset asunnon ostamista tai myyntiä.